Touhua ja tohinaa

Laumamme alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa, pojat täysin ja mammakin jo melkein. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että touhuillaan paljon ja kaikenlaista kamujen kanssa. Kauniina päivinä kamerakin on ollut mukana, joten seuraavassa kuluneen viikon ohjelmistoa kuvien muodossa :) 

Maanantaina aamupäivällä tokoiltiin vesikoirakamujen kanssa

Maanantai-illan vesikkotapaamisessa ja tiistai-illan tokotteluissa kamera unohtui taskuun, mutta keskiviikko-aamun esineruutuiluissa se kaivettiin taas esiin.

Keskiviikko-iltana oli perinteiseen tapaan etsintäkoirareenit, mutta tällä kertaa höystimme aktiviteettia suuntaamalla reenien päätyttyä lammaslaitumelle koirien kera. Aluksi saimme ihailla "ammattilaisten" paimentamista ja sitten myös perroherrat pääsivät tutustumaan noihin huomattavan paljon itseään muistuttaviin otuksiin lähemmin.

Ensin hakuilu-hommia:

Ja sitten molemmista pojista yhdet lammaskuvat..

Kiitos Tainalle ja Annelle tästä "erilaisesta" mahdollisuudesta :)

One of us has no balls

Koska koko laumamme oli joka tapauksessa "poissa pelistä" koipivaivojen takia, päätin hommata Eepelinkin sairaslomalle. Kauan olen tuota operaatiota mietiskellyt ja vatvonut päätöstä edestakaisin. Mitään selkeää ja "helppoa" syytä ei ollut; Elmo ei ole yliseksuaalinen.. Eikä oikeastaan edes seksuaalinenkaan. Mitään vaivojakaan ei asiaan liittyen ole koskaan ollut. Mutta kun jalostuskäyttöön herrasta ei kuitenkaan ole niin mitäpä niillä sitten toisaalta tekeekään. Ja ainoa, mikä operaatiossa mietitytti oikein toden teolla oli se, kuinka se tulee vaikuttamaan poikien keskinäisiin väleihin..

"When they were still there"

Operaatioajan sai mukavan nopeasti niin, että pojat ovat saikulla samaan aikaan. Mammahan on koko kesän :( Perjantaina 18.6. menimme siis eläinlääkäriin ja pari tuntia myöhemmin palasimme kotiin. Elmo käyttäytyi omaan tapaansa eleettömästi kaikkien toimenpiteiden aikana eikä kiinnipitämistä tarvittu. Rauhoituspiikin jälkeen Ee oksensi kerran ja tämän jälkeen vaipui untenmaille mamman syliin. Saimme (tukihenkilö oli tietenkin mukana) olla toimenpidehuoneessa siihen asti kunnes Elmo kärrättiin leikkaussalin puolelle ja asioista kiinnostuneena mamma räpsi kovasti kuvia koko ajan.

Intubaatio

Valmiina kärräykseen

Tirsamaassa

Kun kannoin uinuvan Eepelin kotiin, omalle pedille makaamaan, sai pikkuveikka paniikkikohtauksen.Oiva juoksi Elmon ja allekirjoittaneen väliä ja itki sydäntä raastavasti. Ja koko sen ajan kun Elpis mammui pedissään, mammui huolehtiva pikkuveikka vieressä tarkkaillen toisen jokaista liikettä. Melko liikuttavaa <3

"Mikä veikkaa vaivaa??"

Ee on toipunut vallan mainiosti. Jo perjantai-iltana herra oli aivan oma itsensä ja sama meno on jatkunut. Haava on parantunut hyvin eivätkä speedyt sen suojana tunnu haittaavan lainkaan. Ainoastaan pääkoppa tuntuisi vaativan actionia takaisin.

Rantakunnossa

Väärässä paikassa väärään aikaan :(

Torstaina 10.6. olimme tuttuun tapaan köpöttelemässä vesikoiralenkillä. Köpöttelemässä siksi, että allekirjoittanut sai pari viikkoa sitten kaksi vesikoirakaveria täydestä vauhdista polveensa, jonka seurauksena pohjeluun päähän tuli murtuma sekä luukalvon alaista hematoomaa ja ödeemaa. Keppien kanssa metsäilyä kahden koiran kera on siis jouduttu opettelemaan viime aikoina ja tullaan harjoittelemaan vielä jonkin aikaa.

Lenkkeiltyämme joimme perinteiseen tapaan kahvit autoilla ja koska päivä oli lämmin, päätimme käydä vielä rannassa uittamassa koiria. Kaikki haukut polskuttelivat aivan intopiukassa ja hakivat keppejä. Paitsi, että nopeana uimarina tunnettu Eepeli haki omalla kroolausmatkallaan monen muunkin kepit ;)

Olimme jo melkein takaisin autoilla kun Oiva juoksi tuhatta ja sataa törmäten matkallaan pikkupenneliin että mäjähti. Autoilla huomasinkin pojun ontuvan oikeaa etutassuaan ja luonnollisesti oletin tämän johtuvan aiemmasta törmäyksestä. Hetkeä myöhemmin huomasin kuitenkin tassun vuotavan verta sääressä olevan anturan alapuolelta. Oletin anturan revenneen ja koska olimme lähdössä kotiin, päätin tutkia tilanteen tarkemmin suihkutettuani ensin jalan. Puhdistuksen jälkeen verenvuodon syyksi selvisi, ei revennyt antura, vaan pari senttiä pitkä, siisti viiltohaava anturan alapuolella. Teippasin kunnon sairaanhoitajan otteilla haavan reunat umpeen ja laitoin vielä sideharsoa päälle, jonka jälkeen Oi alkoikin kävellä jalalla melko hyvin. Aamulla avasin paketin ja totesin haavan olevan kuitenkin melko syvän oloinen eli ei muuta kun soitto läheiselle eläinlääkäriasemalle ja aikaa varaamaan. Lääkäri katseli haavaa ja koska se oli "liikkuvassa" kohdassa, päätti ommella sen vaikka aikaa tapahtumasta olikin kulunut jo reippaasti yli Sen Maagisen 6 tunnin. Oivalle annettiin pieni rauhoitus ja siirryin itse odotustilaan nauttimaan virvokkeita. Meinasinkin vetää kaakaot väärään kurkkuun kun hoitaja tuli noin puolen tunnin päästä pyytämään minut sisälle, keskustelemaan eläinlääkärin kanssa. Sydän pamppaillen astuin huoneeseen ja huomasin oitis, että pikku rauhoitus oli hieman laajentunut ja Oikku oli tiputuksessa kera nukutusinfuusion. Myös intubaatioputki ja seurantalaitteet olivat astuneet mukaan. Lääkärin sanat olivat karua kuultavaa: kahden varpaan jänteet olivat irtipoikkikatki. Vaihtoehtoja olisi kaksi: a) jänteiden päät voitaisiin kiinnittää uudelleen ompelemalla, joka tarkoittaisi, että tassu olisi 90 asteen lastassa, täysin liikkumatta 6 viikkoa ja tämän jälkeen sitä alettaisiin pikkuhiljaa fysioterapialla kuntouttaa. Tai b) jänteet jätetään katkenneiksi, jolloin ko. varpaiden asento saattaa hiukan muuttua, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa tassun käyttöön ja liikkumiseen millään tavalla. Mietin ankarasti vaihtoehtoja ja koska kyseessä on nuori ja tekevä koira, varmistelin asioita moneen moneen kertaan. Lopulta, eläinlääkärin tenttaamisen jälkeen päädyimme siihen, että jänteitä ei aleta korjaamaan vaan näillä mennään. 

Poistuin jälleen odotushuoneeseen sekavin mielin ja tuskalliselta tuntuvan odotuksen sekä useiden puheluiden ja savukkeiden jälkeen pääsin viimein Oivan luokse. Tippa meinasi tulla silmään kun näin omn muruseni pienenä kaikkien lämpöpeittojen ja laitteiden keskellä.

Oivan heräämistä odotellessani sain kotihoito-ohjeet ja lääkkeet jatkoa varten. Tikit 12-14 vuorokautta ja tämän ajan myös antibiootti profylaktisesti. Kipulääkettä 3-5 päivää tai tarpeen mukaan. Sidos kuivana ja puhtaana kaksi päivää ja tämän jälkeen suojaus tarvittaessa. Haavan tarkka seuranta mahdollisen tulehduksen huomioimiseksi. Kauluriakin tarjottiin, mutta siihen rumbaan meidän ei onneksi tarvitse tässä tilanteessa ryhtyä. Jotain hyötyä siitä, että mamma on saikulla.

Kun Oikku alkoi virota ja pysyi hieman jalkeilla, lähdimme kotiin, jossa pikkumies veti kolme tuntia unta palloon mamman vahtivan silmän alla. Illalla käytiin pissalla mamman pikapikaa ompeleman enstex-suojan turvin kunnes "isomummu" kiikutti pikku-Oikulle esinekassistaan lasten kurarukkasen <3 Yö meni hyvin ja tänään, 1. postoperatiivisen päivän aamuna klo 6 Oikku oli vahvasti sitä mieltä, että nukkuminen loppuu nyt. Side on saanut olla paikallaan yön yli, ulkoilu rukkasen kanssa onnistuu hyvin, ruoka maistuu ja muutenkin Oivariini on aivan oma itsensä. Kysymys kuuluukin: kuinka tuon virtapiiriapinan saa olemaan rauhassa muutaman päivän ;)

Kuulumisia pitkästä aikaa

Päivitykset tulevat viiveellä, kun kesä-aika on meille yhtä kuin paljon kaikkea tekemistä. Tässä siis kuluneiden kuukausien tapahtumia ei niinkään aika- vaan mieluumminkin tärkeysjärjestyksessä :)



NYT SE ON TOTTA!!!!

La 8.5.2010 osallistuimme Elmon kanssa Suomen Pelastuskoiraliiton haku-loppukokeeseen (päivä) ja suoritimme tämän erinomaisin arvosanoin, jonka ansiosta Elmo valmistui ihka oikeaksi hälytyskoiraksi <3

Koe oli kokonaisuutena juuri sellainen, minkä jälkeen nousee mielellään hälytysryhmään. Elmo oli loistava, ohjaaja oli loistava ja ennenkaikkea koirakko yhdessä oli loistava. Kirjataanpas nyt muistiin kokeen kulkua, vaikka en uskokaan sitä koskaan unohtavani :)

Luoksepäästävyydessä Elmo lähestyi testaajaa häntä iloisesti heiluen, pomppasi vasten ja oli muutenkin ihan onnensa kukkuloilla :) Hallittavuudessa seuraamisosio meni ihan oppikirjan mukaan, hyvässä kontaktissa ja paikallamakuukin luonnistui, vaikka vettä satoi ja maa oli märkä.  Etsintäsuunnitelmaa tein kauan ja hartaasti, koska keli, maasto ja alueen muoto olivat melko monimuotoiset. Liikkeelle lähdettiin ja jo ensimmäiseltä sivulta havaitsin koiran saavan vainun. Ja hetkeä myöhemmin perroherra saapuikin rullan kanssa. Innostuneisuus ja mamman jännitys saivat aikaan Eellä muutaman ylimääräisen liikesarjan, mutta lopputuloksena oli ensimmäisen maalimiehen löytyminen. Matka jatkui ja Elmo irtosi kaaauas, alueemme halkaisseen tien toiselle puolelle. Kun saavuimme itse tielle, ei edes kulkusen kilinää kuulunut. Odotimme hetken ja kun kilinä jälleen kantautui korviin, jatkoin hissukseen matkaa, ajatuksena mahdolliselle ilmaisulle tulo. Elmolla ei kuitenkaan ollut rullaa suussa ja tässä vaiheessa koin kokeen ainoan epävarmuuden tunteen, jonka totesin myös ääneen. Matkaa kuitenkin jatkettiin suunnitelman mukaan ja kotvasen kuluttua huomasin kirsun nousevan enteilevästi ja haukun painuvan metsään. Lähdimme seuraamaan ja rullan kanssahan sieltä tultiin ilmaisulle. Näin löytyi toinen maalimies. Matka jatkui edelleen ja mamman sydän alkoi pamppailla entistä enemmän. Ylitimme toistamiseen tien ja palasimme ensimmäiselle alueelle. Ja muutaman metrin kuljettuammenokka nousi kolmannen kerran hajun merkiksi. Ja hetken kuluttua rulla kiikutettiin kolmannen kerran. Hyvä että muistin edes liinaa kaivaa taskustani, mutta jollain ihmen konstilla kykenin kiitämään koiran perässä.. kolmannelle maalimiehelle. Käännyin katsomaan taakseni ja nähdessäni kyynelehtivät testaajan ja suunnistajan, en edes muistanut palkata koiraa vaan purskahdin hysteeriseen itkuun itsekin. Kyynelten keskeltä kaivoin viimeisen namipurkin, josta yhtä sumusilmäinen maalimies palkkasi super-hienon perroherran. Vietimme aikaa metsässä kauan itkien, halaillen ja tietysti myös Elpin kanssa leikkien. Tunne oli sanoinkuvaamaton.


Arvostelutuokiota varten siirryimme lähtöpaikalle, jonne saapuikin ohikulkumatkallaan jälkikokeeseen menossa oleva ystävämme ja autolastillinen muita. Ja taas itkettiin vuolaasti. Onneksi myös ystäviemme koe meni loistavasti, vaikka ohjaaja kyynelehti vielä jäljennoston alkaessakin. Arvostelu oli ylitsepursuavan imarteleva ja jopa omasta mielestäni olimme sen ansainneet. Kokonaisarvosana erinomainen. Testaaja kehui ennen kaikkea koirakon yhteistyötä, joka kuulema välittyi jokaisesta teosta. Myös ohjaaja sai extra-kehuja omasta käytöksestään ja etenkin kehittymisestään. Sainpa vielä arvostelulomakkeeseen ylimääräisen plus-merkin arvosanan perään, jollaista ei kuulema aiemmin ole ko. testaaja saanut antaa. Kaiken tämän keskellä tilanteesta hämillään oleva Elpis veteli naamaansa sateessa kulkeneen testaajan ainokaisen sämpylänkin, mutta sekään ei tunnelmaa latistanut.. Kokoontumispaikalle palatessamme sama vuolas kyynelehtiminen jatkui, samoin puhelimessa kun aloin soitella ystävillemme uutisesta. Päivän kyynelien määrällä olisi voinut tehdä Saharasta valtameren ;)


Päivä oli juuri sellainen kuin olen haaveissani toivonut se olevan. Elmo ja minä olimme ikäänkuin yhtä, luimme toisiamme täydellisesti ja puhalsimme yhteen hiileen. Kaikkien hankalien aikojen ja vastoinkäymisten jälkeen tuo todellisten taitojemme näyttäminen sai minut tuntemaan itseni pitkästä aikaa hyvin onnelliseksi. 
Haluankin kiittää tästä onnellisuudesta reenikavereitamme niin vesikoiraporukassa kuin etsintäkoirissakin, ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos myös Elmon kasvattajalle Marille, joka osasi silloin reilu 3 vuotta sitten valita minulle sopivimmen pentusen.
Suurin kiitos kuuluu tietenkin rakkaalle ystävälleni, harrastuskaverilleni ja elämäni suolalle Elmolle, jonka kanssa olemme yhdessä aloittaneet kaiken ja kokeneet niin myötä kuin vastamäetkin. Ja nousseet niistäkin.




Oivako rauhallinen??

17.4. kävimme Oivan kanssa virallisissa terveystutkimuksissa Spanieliliiton joukkotarkastuksessa. Oli toden totta outoa nähdä pikkumies reporankana kun yleensä edes neljä tassua eivät ole yhtäaikaa maassa.

Olin tuloksiin tyytyväinen: lonkt B/B, Kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Oikku heräsi nukutuksesta nopeasti ja jo autoon vietäessä herra oli aivan oma itsensä.




Elmon koitos

Kävimme Elpin kanssa ensimmäisen kerran fysioterapeutilla ja vaikka allekirjoittanut oli Elina-tätiä pohjustanutkin, jännitti tilanne silti melkoisesti. Aluksi katsottiin ulkona liikkumista ja sitten mentiin sisälle tutustumaan paikkoihin. Ja koko ajan Elina syötteli Eelle nameja. Ja Elpi oli tietenkin ihan myyty ja onnessaan uudesta ystävästään. Kunnes Elina päätti aloittaa ja tarttui kiinni perroherran herkkään hipiään. Jupina alkoi saman tien ja Ee mulkoili käpälöijäänsä kulmien alta hyvin epäilevänä. Allekirjoittaneen namien syöttelyn avulla homma pääsi kuitenkin vauhtiin ja melko pian Elmo rentoutui. Mutta pidempi tauko namiautomaatilta sai aikaan vaimean jupinan ja mulkaisun olan yli. Elinan tuomio Elmon kunnosta oli yksiselitteinen: perroherra on oikein hyvässä kunnossa eikä jumeja tms ole. Ainoastaan rungon pituudesta johtuen lapojen väli "tippuu" hieman ja niinpä aloitimme laatikkoleikit, joista lisää myöhemmin. Olin oikein tyytyväinen ja aiomme käydä atkossakin epäsäännöllisen säännöllisesti, koska hieronnan lisäksi tuo psyykkinen terapia on Eelle oikeinkin passelia. Mutta osasipa perroherra yllättääkin: lopulta,1.5 tunnin jälkeen, kun olimme lähdössä, Elmo alkoikin vetää takaisin hoitohuoneeseen eli ilmeisesti hierominen oli kuitenkin aika mukavaa jopa pikku-kovapään mielestä.

Reenattu ollaan kovasti ja paljon. Hakua, jälkeä, tokoa, esineruutua.. Mutta koitan saada niistä aikaan ihan oman referaatin. 
Seuraavan kerran kun on aikaa ;)

Olemisen sietämätön keveys

Meidän lauma on viettänyt "hiljaiseloa" eli ollut niin harrastus- kuin kaveripannassakin. Syynä moiseen on Elmon saama kennelyskä, joka alkoi viime tiistaina. Kolme päivää ja kolme yötä valvottiin yskien (Ee yski ja muut valvoivat siinä sivussa). Lima, jota potilas yritti kovasti kakoa, oli niin sitkeää, että mamma kaivoi sitä ajoittain sormilla kurkusta pois, jotta toisen olo helpottuisi edes hiukan. Ja lienee sanomattakin selvää, että olohuoneen iso nukkamatto lähtee muuton yhteydessä suoraan kaatopaikalle. On meinaan melkoisen ikävää koittaa nyppiä kymmeniä rakäpalloja hapsujen seasta. Yleiskunnoltaan Eepeli pysyi virkeänä, onneksi, mutta toki valvominen teki tehtävänsä ja niinpä koko lauma veti viikonloppuna unta palloon oikein urakalla.

Jospa kirjoittelisi vaikka muistiin muutamia reenipäivityksiä viimeaikojen hiukan "erilaisemmista" reeneistä. Lumitilanteen vuoksi olemme nimittäin kehitelleet Tse-reenien teemoiksi kaikenlaista perus-maastoreeneistä poikkeavaa. Karvaisena osallistujana siis Elmo, Oiva viettää keskiviikkoisin laatuaikaa mummulassa :)

Ensin visiteerasimme Kangasalla, eräässä suuressa tehtaassa. Elmolla oli tuolloin iso etsintä, yhteistyössä ystävämme, viehkeän Viivi-snautserin kanssa. Aluksi ohjaajat jakoivat tehtaan pohjapiirrustuksen perusteella kahteen osaan, kummallekin koirakolle omansa. Ja sitten hommiin. Elmo sai hajun jo melko alkumatkasta ja kohdisti lähteen suuren putkikasan taakse. Mutta tenkkapoo meinasi perroherralle iskeä, kun reitti maalimiehen luokse ei ollutkaan suorin mahdollinen. Aikansa pähkäiltyään Eepeli kuitenkin selvitti reitin ja saapui takaisin rulla suussaan. Näytä -käskyn saatuaan Elmon ajatuksenjuoksu palasi kuitenkin alkuvaiheen sfaareihin, ja herra oli kovasti jälleen ylittämässä kasaa. No, pienen muistelun jälkeen se oikeakin reitti löytyi uudemman kerran. Pätevä Ee :) Matka jatkui suunnitelman mukaan, mutta uusia bongauksia ei alueellemme enää osunut. Elmon kanssa on kyllä rakennuksissa niin mukavaa, kun herra on niin tarkka ja määrätietoinen. Etenee järjestelmällisesti ja on ohjattavissa itsenäisesti tarkastamaan esimerkiksi hyllyjen välejä. Myöskään toisen koirakon vieressä liikkuminen ei haitannut pätkääkään, vaan Epeli keskittyi vain ja ainoastaan omaan hommaansa. Työskentelystä saimme myös kouluttajalta positiivista palautetta. Kaikenkaikkiaan oikein kivat reenit :)

Toisena keskiviikkona kokosimme Ryhmä Rämämme Lempäälään, taajamaetsintä -harjoituksiin, erään koulun pihapiiriin. Elmolle suunnittelin uhreiksi yhden suorapalkkalaisen, yhden esineen ja lopuksi yhden ykkösnamillisen ilmaisun. Aloitimme työskentelyn niin, että ohjasin Eetä liinassa risteämään maalimiehen jälkien ja hajuvanan kanssa. Ja kyllähän tämä tuloksen tuotti. Namit pääsivät jälleen kerran parempiin suihin. Sitten suuntasimme kohti esinettä, joka oli tällä kertaa pieni, lapsen t-paita maassa. Etukäteen puntaroin päässäni Eepelin tulevaa ratkaisua ja oikein aavistin: perroherra palautti paidan hienosti mammalle, ilman ajatustakaan mahdollisesta ilmaisusta kyseisessä tilanteessa. Nooh, tämä välimallin esine kuului siis sittenkin kannettavien kastiin. Viimeistä maalimiestä varten suunnistimme rakennuksen muodostamaan, neliön malliseen nurkkasyvennykseen, joka oli täynnä isoja lumikasoja. Elmo pujahti oitis seinustalle, kasojen taakse ja oli jo palaamassa kierroltaan kun kirsu tavoitti vainun ja herrä käännähti ympäri niillä sijoillaan. Ja hetken kuluttua kinosten keskeltä ilmestyi sangen onnellinen miekkonen rullaa kantaen. Ja ei muuta kuin ansaitulle kissanruualle :) Mukavaa vaihtelua tuo liinassa työskentely ja aivan mallikkaastihan tuo sujui tälläkin kertaa :) Myös muiden ihmisten häiriö oli oikein tervetullutta, vaikka Elmo ei työskennellessään muita tuntunut edes huomaavan. 

Varsinaiset maastoreenit ovat olleet harvinaista herkkua muutenkin, pakkaset kun ovat kiusanneet meitä tänä talvena melkoisesti. Niinä muutamina kertoina, joita olemme reenanneet, olen ottanut joko a) poluilla makaavia/jouksevia/muuten vaan kummallisia maalimiehiä tai hyvin lyhyitä matkoja umpihangessa. Oiva pudottelee menemään niin, että penkat pöllyävät kun taas vanha ja viisas Elmo käyttää hyväkseen alueella mahdollisesti olevia polkuja. 

Näillä mennään. Kevättä ja karenssin loppumista odotellessa :) Toivottavasti Oiva ei nyt sitten saa tautia heti perään.. Tai oikeastaan ei olisi väliksi saada ollenkaan.

Pakko vielä lopuksi laittaa kuva uusimmasta "ei-niin-tarpeellisesta-mutta-ihqusta"-hankinnasta, jonka mamma investoi Tampereen KV-näyttelyssä turisteeraamassa ollessaan:

Uusi lompakko

(samalla kuvalla hankin myös avaimenperän..)

Mamman Monsteri 1v.

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kauan odotetusta päivästä, jolloin Oiva näki päivänvalon sisarensa ja kahden velipoikansa kanssa. Voi kuinka sitä puhelinsoittoa Kokkolasta odotettiinkaan :) Ja ajatella, että siitä on jo vuosi.

Kulunut vuosi on ollut meidän laumallemme hyvin monella tapaa erilainen, niin hyvällä kuin huonollakin tavalla. Ja vaikka pienen hetken viime keväänä ajattelin, että Oivalle olisi ehkä parempi koti jossain muualla, olen sanoinkuvaamattoman onnellinen että kuuntelin siinä hetkessä enemmän sydäntä kuin järkeä. Oiva tuo elämään sellaista, välillä hyvinkin raivostuttavaa, mutta silti niin kovin virkistävää actionia :)

Meidän laumamme on hyvä näin. Päivääkään en kuluneesta vuodesta Oivan kanssa vaihtaisi pois, eikä varmasti vaihtaisi Elmo-veikkakaan :)

Synttäripoika ja kakku

Uusi vuosi, uudet kujeet

Jospa pitkästä aikaa päivittelisi hieman kuulumisia..

Vuosi vaihtui rennoissa merkeissä, mökkeilimme koirakamujen kanssa Orivedellä kaukana rakettien paukkeesta. Pakkanenkaan ei meitä haitannut, vaikka melkoisesti paukkuikin, vaan teimme mukavia lenkkejä nauttien hyvästä seurasta ja kauniista talvimaisemista.

 

Uuden vuoden alkamisen kunniaksi molemmat pojat saivat uudet lookit. Mamma nimittäin kyllästyi lumipallojen kanssa lenkkeilyyn ja vuotaviin varvasväleihin, jotka koissujen oma-aloitteinen lumipaakkujen eliminoiminen sai aikaan. Täytyy sanoa, että vaikka ulkoisesti herätimmekin hieman hilpeyttä ihmisten ilmoilla liikkuessamme, oli ratkaisu oikeinkin toimiva ja tulee meillä varmasti olemaan käytössä seuraavinakin talvina. 

Tammikuun puolivälissä mamma toimi raakalaisen tapaan ja ajeli pikkuOivan kokonaan kaljuksi, 1.3m terällä, vaikka ulkona paukkuikin pakkanen. Menoa tämä kaljuuntuminen ei haittaa, päinvastoin virtaa tuntuu olevan entistäkin enemmän (mikäli mahdollista..). Muhkean lampaan sisältä paljastui dalmatialaiskuvioinen, lähes olematon rääpäle, jossa ei ylimääräistä ole yhtään. Kuinka kummassa joku voi olla noin säälittävä ilmestys ;) Seuraavaksi oli tietenkin pakko selvittää strategisia mittoja ja jokunen tovihan siinä meni, että saatiin aikaan tulos, jonka meikäläinenkin pakon edessä uskoi. 47cm!!!! Ei kuuna päivänä uskoisi, ellei mittauksen lisäksi olisi tehty vielä vierekkäin-seisotus -vertailuja useammankin erikokoisen koirakamun kanssa. No sitten tietysti puntariin ja heilahtihan sekin 15.9kg:n kohdalle. Siis mikä tuossa rääpäleessä painaa?? Vastaus lienee lihakset, joita pikkumiehellä kaikesta olemattomuudestaan huolimatta on melkoisesti. Jäämme jännityksellä odottamaan jatkokehitystä..

Ehkä sitten Elmostakin jotain. Elmolla on ollut kovasti paljon pähkinää joulu-tammikuussa, koska mamma on ollut kotosalla. Elmon psyykehän ei kovin hyvin kestä meikäläisen "lomaa" vaan reagoi muutokseen jo muutaman viikon jälkeen. Suomeksi sanottuna Se Keltainen nousee perroherralla hiukan päähän. Laumanjohtajan tulisi olla säännöllisesti poissa laumansa luota, mutta jos tämä ei jätä laumaansa ollenkaan yksin, alkaa arvoasema horjua. Elppiksen kohdalla tämä ilmenee ajoittaisena "kuuroutena" ja mamman vahtimisena (muilta paitsi Oivalta). Olenkin yrittänyt mahdollisuuksien mukaan olla kotoa pois, ilman koiria, joka päivä ainakin hetkisen ja muutenkin Ee on ollut ehkä vielä tavallista enemmän huomiotta. Todennäköisesti tilanne kuitenkin korjaantuu normaaliksi kun "oikea" arki pala kuvioihin koko laumalle.

Niin totta tosiaan, ollaanhan me muutaman kerran päästy reenaamaankin vaikka pakkaset kyllä melko lahjakkaasti ovat yrittäneet harrastamisen pilatakin. Molemmilla koirilla on kyllä aivan uskomaton into tehdä, kun taukoa on nyt tullut enemmän. Ja molemmat toimivat oikeinkin hyvin. Etenkin Elmon tokoilut saavat meikäläisen super-hyvälle mielelle kun kaveri on niiin pätevänä että :) Oikun kanssa aloitamme pian toko-kurssin vahvistamaan muuten satunnaisia reenejä. Odotan innolla :) 

Talvi on ihana, mutta tulisipa jo kevät..

Hyvät pyhät :)

Jouluntienooksi laumamme matkasi Hartolaan, mummun hellään huomaan, valmiiden patojen äärellle.

 Tänä jouluna asiat, joita piti aivan itsestäänselvinä, piti miettiä uudestaan (eikä tarvinne mainita kenen takia..): Joulukuusi sisälle? Entäs koristeet alaoksille? Lahjoja nyt ei kuitenkaan kuusen alle? Eikä vissiin kynttilöitä mihinkään alle metrin korkeuteen? Eikä mitään kukkia tai koristeitakaan? Eikä ainakaan mitään pähkinä- tai suklaakippoja pöydille! 

No, tässä tulokset: 1) Kuusi tuli sisälle, sitä maisteltiin hiukan ja todettiin, että olkoon. 2) Kuusta EI yritetty lannoittaa kertaakaan! 3) Alaoksille laitettiin vanhoja koristeita, ettei niin harmittaisi, mutta nepä eivät aiheuttaneetkaan toimenpiteitä. 4) Lahjat tuotiin esille vasta noin minuutti ennen avaamis-tilaisuutta. 5) Kynttilät, kukat, koristeet sekä kaikenlaiset naposteltavat pysyivät visusti hieman tavanomaista korkeammalla.

Summa summarum. Mitään ei hajotettu eikä kukaan vahingoittunut. Paitsi veljeni psyyke, jonka mukaan ei ole normaalia, ettei mitään voi tehdä ilman, että heti on neljä silmää tuijottamassa ;)

 

Olipas kova homma!

________________________________________________________

Kinkunsulattelu-talkoita vietimme ulkoilemalla Brandy-neidon ja mammansa kanssa. Neiti B:n jokin aika sitten päättyneet "naisten päivät" lisäsivät hieman haasteellisuutta, mutta aika sivistyneesti pojat kuitenkin osasivat käyttäytyä. Oiva "sex machine" Toikka ei itseasiassa ollut tuoksuista moksiskaan vaan pisti B:n kanssa leikit pystyyn aivan kuin ennenkin.

 

 

(siis onko toi nti B ilmassa?!?!?)