Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

VUONNA 2012, osa 2

Matka muistoihin jatkukoon.

Mamman kesäloma heinäkuussa tarkoitti paljon kaikkea kivaa. Kavereita, lenkkeilyä, treenailua, uimista.. Ja kesälomareissu porojen valtakuntaan.
Matkasimme Kuusamoon ja majoittauduimme Kylmäluoman retkeilyalueelle pieneen mökkiin. Alue oli keskellä-ei-mitään ja ihan pihapiiristä lähti upeita ulkoilureittejä pilvin pimein. Kävimme retkeilyn lisäksi tutustumassa Taivalkosken keskustaan ja paikalliseen nähtävyyteen, Kalle Päätalon kotipaikkaan Kallioniemeen. Säät olivat oikeinkin suotuisat ja juuri passelit ulkona liikkumiseen. Ja perropojat nauttivat koko sydämestään. Vaikka Oivan mielestä porot olivatkin enemmän kuin epäilyttäviä kanssakulkijoita.


Retkeilijät 

Porokoira

Elmon kohokohta: The Evästauko

Pitkospuulaisia

Jäätelötauko Taivalkoskella

Pojat Kallioniemessä


Laskeutuessamme takaisin etelään poikkesimme muutaman päivän visiitillä Aapo-ystävämme kesämökillä Iisalmessa. Saunomista, seurustelua, hyvää ruokaa ja juomaa, veneilyä.. Ja tietysti ihan pikkuisen reenailuakin.


 Bestikset kuin jänikset

"Toi on ihan pimee.."

Pakollinen ryhmäkuva

Ja toinen ihan yhtä välttämätön

Mölkky on kiva peli..

Uupuneet ystävykset lepäävät tassu tassussa

Kotiin palasi kaksi melko väsynyttä, mutta onnellista vesikoiraa. On noiden kanssa vaan niin helppo reissata kun ovat kotonaan missä vaan ja koska vaan.


Täysin ilman ikävyyksiä ei kesäloma mennyt. Yhtenä päivänä aloin vain jotenkin kiinnittämään huomiota siihen, että Elmo ei ollut järin halukas menemään autoon. Siis hyppäämään autoon. Kopeloin koiraa, seurailin liikkeitä ja teetätin temppuja enkä kuitenkaan huomannut mitään poikkeavaa. Jostain syystä takaraivossa oli kuitenkin tunne, että joku on pielessä. Joten varasin ajan hierojalle ja sainkin sen jo seuraavalle päivälle. Aluksi katsottiin liikkeitä, joissa ei ammattilaisenkaan mielestä ollut hälyttävää. Koiran läpikäymisen aikana kävi kuitenkin helposti selväksi, että mamman etiäinen oli osunut oikeaan. Keskellä selkää oli kohta, jonka käsittelyyn Elmo reagoi vahvasti kipeyden merkiksi. Ja syykin selvisi kun kiharoiden väliin hieman tarkemmin kurkisti. Selkärangan kohdalla oli paraneva, mutta selkeä n. 3cm pitkä arpi. Ja niin mamman muistikin palasi pätkittäin. Eräiden ihan-normaalien-vesikoirareenien jälkeisellä ihan-normaalilla-loppulenkillä sattui pieni egojen ihan-normaali-yhteentörmäys -hässäkkä muutamien vesikoirapoikien keskuudessa. Tilanne loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin eikä kukaan vaikuttanut saaneen vaurioita. Mutta nopeista liikkeistä johtuen kollegan hampaat olivat mitä ilmeisimmin Een selkään osuneet ja siihen haavan raapaisseet. Hierojan analyysi oli, että itse haava ei varmaankaan vaivannut, mutta tuohon kohtaan osunut kova törmäys oli aiheuttanut mustelmat ja lihasjumit selkärangan  ympärille. Jo ensimmäisellä kerralla lihakset saatiin melko hyvin aukeamaan ja viikon päästä toisessa hieronnassa tilanne oli jo normaali. Mustelmatkin sulivat ajan kanssa ja muistoksi tuosta tapauksesta jäänyt arpi (joka siis kasvaa alkuperäisen väristä karvaa) muistuttaa omistajaa päivittäin siitä, että kyllä sitä oman koiransa vaan tuntee eikä niitä MuTuja pidä epäillä koskaan.



Hyvillä mielin siis kohti seuraavaa kohokohtaa: Pirkanmaan Vesikoirien joka-kesäistä leiriviikonloppua, joka järjestettiin parin edellisvuoden tapaan Kortejärven tilalla, Tampereen Teiskossa. Mukana oli tällä kertaa 24 perroa, 2 portugeesia sekä 2 wannabe-vesikoiraa ihmisineen. Viikonloppu sisälsi telttailua, saunomista, ruokaa ja juomaa, lenkkeilyä, uimista ja tottahan toki reenaamista, reenaamista ja reenaamista. Niin, ja tuntikausia puhetta noista, ah niin armaista, karvakorvistamme.

Telttakylän valmistusta

Osa osallistujista

 Oman vuoron odottaminen ON raskasta


Elo-syyskuun vaihteessa TSE:n treeniryhmämme järjesti yhden Pelastuskoiraliiton hakukokeista Ylöjärvellä. Allekirjoittanut oli lupautunut ratamestariksi ja niinpä pari lauantaita kului tehokkaasti maastossa. Ensin alueita ja piiloja katsellen ja sitten itse kokeessa. Kanssakulkijana oli kyseistä roolia harjoittteleva ystävä, joten tehtävät sujuivat mukavissa merkeissä.

Koepiilon koemakaus

Päteviä maastontarkastajia


Syyskuun 9.pvä järjestimme vesikoiraporukan kanssa BH-kokeen Kangasalla. Niin työntekijät kuin tuomarikin löytyivät kätevästi omasta porukasta. Elmo toimitti kaupunkiosuudessa "häiriökoiran" virkaa kaikessa neutraaliudessaan.
Myös kokeilijoista löytyi omia PiVesiläisiämme, jotka suoriutuivatkin koettelemuksesta sangen mallikkaasti! Onnea vieläkin Aapo, Frida, Hukka ja Enne ohjaajineen.


21.syyskuuta osallistuimme Elmon kanssa SPeKL:n jäljen perus-pimeä -kokeeseen Tottijärvellä. Kesä jäljestystä oli taas takana eikä mitään kummallisuuksia työskentelyyn ollut ilmaantunut. Lähdimme siis matkaan melko luottavaisin mielin. Hallittavuuden jälkeen pääsimme janalle, josta jäljennosto sujuikin mallikkaasti. Meno oli varman vakaata ja matka taittui tuttuun tyyliin. Ensimmäinen esine löytyi hienosti. Samoin toinen. Ja kolmas. Ja neljäs eli viimeinenkin. Mamma oli niin ylpeä Perropojasta. Mutta. Viimeisen esineen jälkeen jälki hukkui. Totaalisesti katosi. Elmo haki ja haki. Palasimme esineelle ja yritimme uudestaan.Pääsimme joka kerta samaan kohtaan ennen kadotusta. Neljä esinettä löytyivät vartissa, mutta koko loppuaika meni pyörimiseen. Ja niin jäljentekijä jäi kuin jäikin löytymättä ja koe oli hylätty.
Hämmennykseni oli sanoinkuvaamaton ja ikävä kyllä myös Elmo tuntui kärsivän mamman hölmöstä käytöksestä ottamalla hieman itseensä. Ja sehän se vasta harmittikin kun toinen antoi varmasti kaikkensa. Johtopaikalla sain vertailla Gepsien näytöiltä jäljentekijän kulkemaa reittiä suhteessa omaamme. Ja identtisethän ne olivat. Viimeiseltä esineeltä oli vain kivenheitto piilolle eikä matkalla ollut ihmisen silmin mitään muuta kuin suoraa maastoa. Mutta jokin siinä kohdassa sai koiran nenän hävittämään jäljen. Pähkäilimme asiaa joka vinkkelistä suunnistajan, testaajien ja kaikkien muidenkin kanssa emmekä löytäneet tapahtuneelle minkäänlaista selitystä.
Pitemmän ajan pohdinnoissa mieleeni juolahti ohjaajan psyykkisen puolen vaikutus Elmoon tässäkin asiassa. Tuntuu omahyväiseltä sanoa, mutta jäljellä eteen tulevat ongelmat ovat meille vieras käsite. Ja niin ollen moinen tilanne on myös ohjaajalle uusi enkä oikein osannut hillitä tunteitani vaan hämmennyin pahemman kerran. Todennäköisesti tästä johtuen myös Elmon pasmat menivät vain sekaisin. Mitään muuta syytä en ole keksinyt sillä jäljestää tuo herra osaa. Ja hyvin osaakin.

Jäljellä SPeKL:n ryhmäkatselmuksessa vuonna 2009


Viikkoa myöhemmin oli Oivan vuoro joutua koettelemukseen hakukokeen loppu-pimeä -osuuden muodossa Ruutanassa. Keli oli jälleen kerran vesikoira-vastainen: vettä satoi. Pääsimme loppukokelaista maastoon ensimmäisinä, koska myötämieliset kanssakokelaat armahtivat meitä. Kokeen jälkeen oli luvassa siirtyminen Hartolaan seuraavana aamuna starttaavan hirvestyskauden aloituksen vuoksi.
Hallittavuus, jota etukäteen taas jännitin, meni oikein mallikkaasti ja lähdimme maasto-osuuteen iloisin mielin. Ilma ei liikkunut lainkaan ja etsintäsuunnitelman teko oli haastavaa, mutta matkaan päästiin. Oiva työskenteli hyvin tehden omatoimisesti hakukaaria. Yhdessä kulmassa luulin jo maalimiehen löytyvän kun koira tarkenteli kovasti alueen rajalla nostellen nenäänsä rajamerkkien luona. Ihmettelin ääneen moista, sillä aiemmin Oikku ei merkkeihin ole reagoinut. Jatkoimme matkaa ja ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen rokkitukka katosi tiheään metsikköön lupaavilla loikilla. Ja ilmestyikin rullan kanssa takaisin. Ensimmäinen maalimies oli löytynyt onnistuneesti. Taival jatkui jo hiukan rennommin ja kotvasen kuljettuamme huomasin Oivan jälleen tarkentavan innokkaana synkässä kuusikossa. Sieltä löytyi toinen maalimies. Jännitys pamppaili sydänalasani sillä tiesin, että nousumme hälytysryhmään oli enää yhden löydön päässä. Jatkoimme etsintäsuunnitelman mukaisesti alueen loppuun ja päätin tehdä vielä muutaman koukkauksen ajan puitteissa. Mutta niin vain kävi, että hävisimme kellolle ja koeaikamme päättyi ilman kolmatta löytöä. Harmistus oli suunnaton sillä tiesin, että Oiva oli toiminut hienosti ja antanut kaikkensa.
Vielä suuremmaksi oman itseni piiskaaminen nousi kun kuulin missä tuo piiloon jäänyt henkilö oli. Kulmassa, jossa Oiva mielestäni touhuili heijastinmerkkien hajujen kanssa. Ampukaa Ohjaajat Aamunkoitteessa -kerhon jäsenyys oli jälleen taattu. Näissä tunnelmissa lähdimme klo 00.00 ajelemaan edessäolevaa 250km matkaa pimeään ja sateiseen yöhön.
Aamulla, parin tunnin unien jälkeen metsälle lähtiessäni, sain viestien muodossa kuulla ettei kukaan loppukokelaista tai taidostarkistajista ollut löytänyt kyseistä maalimiestä sillä hänen piilostaan ei ilma liikkunut mihinkään suuntaan. Toisten epäonnesta en tietenkään riemuinnut, mutta uskoni omaan pikku etsijääni sain takaisin.



Seuraavaksi tapahtumakentällä olikin vuorossa Oivan MH-luonnekuvaus, josta oma tarinansa luettavissa aiemmissa blogiteksteissä.


1.11.2012 oli suuri juhlapäivä. Meille kaikille rakas Milli-mummu täytti pyöreät 10v.
Tilanne vaati juhlimista pitkällä kaavalla ja niinpä suuntasimme viikonlopuksi Untavalle mökkeilemään. 

Birthday partyt:


Jälkipolvien lahja mummulle:

Kakkukestien vastapainoksi retkeilimme vesikkoystävien kanssa Pukalan maisemissa.


10.11. aloitimme vesikkoporukalla jälleen hallitoko -kauden vuokraamalla Koirakoutsilta parituntisen vuoron lauantaisin aina maaliskuun loppuun asti. Menossa mukana 11 perroa ja portugeesi ohjaajineen eli entiseen malliin villiä melskettä, helinää, helskettä. Kunhan hallikausi päättyy, on aika koota yhteen se, mitä tehtiin, mitä mahdollisesti opittiin ja ennen kaikkea miten jatketaan.


Joulukuun alussa tämä mamma otti hieman "omaa aikaa" ja suuntasi kollegoiden kera jouluostoksille Tallinnaan viikonlopuksi. Tämä tietenkin tarkoitti pojille kyläilyreissua.
Oiva suuntasi bestiksensä Aapon laumaan ja Elmo majoittui Fridan&Ruffen perheeseen.
On ihanaa, kun ystävien joukosta löytyy hoitopaikkoja sillä Elmon kohdalla olen näissä tilanteissa aika varovainen. Paikassa, johon Elmon suostun jättämään, täytyy olla "Elmon ihminen" eli joku, johon Een tiedän luottavan. Toisaalta hoitotätien ja -setien täytyy myös tunnistaa "susi lampaan vaatteissa" eli kyetä pysymään jämäkkänä kaikista hellyydenosoituksista ja höynäytysyrityksistä huolimatta. Oivan voikin jättää ihan kenelle tahansa, mutta Aapolandia on toki mieluisin kohde, sillä kaverukset nauttivat laatuajasta toistensa kanssa 24/7. Summa summarum viikonloppu meni meillä kaikilla kolmella varsin mallikkaasti eivätkä hoitajatkaan tainneet suurempia traumoja saada.


5.-6.12. vietimme Elmon kanssa yön Kakolan lääninvankilassa, Turussa. 
Kyseessä oli Pelastuskoiraliiton tapahtuma, jota myös Linnanjuhliksi kutsutaan. 

Tapahtuma alkoi perjantai-iltana klo 20 ja päättyi seuraavana aamuna klo 6. Osallistujia oli ympäri Suomea, yhteensä yli 120 erilaisissa koulutusvaiheissa olevaa koirakkoa.
Osallistujat jaettiin aluksi omiin pienryhmiinsä ja näillä kokoonpanoilla kierrettiin etukäteen määritetyillä harjoitusalueilla. Meidän ryhmämme aloitti yönsä pölyiseltä selliosastolta, siirtyi sitten metallityöpajaan, edelleen toiselle selliosastolle ja yön päätti visiitti eristysosastolle. Kukin koira treenasi vuorollaan ohjaajan toiveiden mukaisesti koiran taso ja kokemukset huomioonottaen. Elmo on rakennusetsinnöissä aika kokenut ja niinpä annoinkin kanssatreenaajien suunnitella melko paljon harjoituksistamme. Ja hyvinhän perroherra suoriutuikin haasteista. Kokemus oli kerrassaan mahtava ja vieraiden, mutta samanhenkisten ihmisten kanssa treenaaminen antoi todella paljon.

SPeKL:n sivuilla juttua tapahtumasta

Metallityöpajassa oli tossupakko turvallisuussyistä, mutta se ei menoa haitannut.


Eristysselli oli vakava paikka..


14.12. juhlittiin jälleen kun Mamman Rakas Perroherra täytti 6v. 
Käsittämätöntä kuinka nopeasti aika rientää. Vastahan Ee oli ihan pieni. 
Vaan kyllä tämän yhteisen taipaleemme varrelle on mahtunut paljon niin iloa kuin suruakin. 
Päivääkään en vaihtaisi pois.


Joulua vietettiin Hartolan mummulassa.
Lahjaröykkiöstä päätellen pojat olivat olleet TODELLA kilttejä. Taisivat tontut painaa melko paljon tapahtumia villasella tänä vuonna..

Pakollinen joulupose osa 1

Ja osa 2

Jouluateria


Hirrrrveesti leluja


Vuosi vaihtui tuttuun tapaan Mörkölässä kera rakkaiden.
Ja tällä kertaa tyystin ilman vammoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti