Sivut

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kuulumisia pitkästä aikaa

Päivitykset tulevat viiveellä, kun kesä-aika on meille yhtä kuin paljon kaikkea tekemistä. Tässä siis kuluneiden kuukausien tapahtumia ei niinkään aika- vaan mieluumminkin tärkeysjärjestyksessä :)



NYT SE ON TOTTA!!!!

La 8.5.2010 osallistuimme Elmon kanssa Suomen Pelastuskoiraliiton haku-loppukokeeseen (päivä) ja suoritimme tämän erinomaisin arvosanoin, jonka ansiosta Elmo valmistui ihka oikeaksi hälytyskoiraksi <3



Koe oli kokonaisuutena juuri sellainen, minkä jälkeen nousee mielellään hälytysryhmään. Elmo oli loistava, ohjaaja oli loistava ja ennenkaikkea koirakko yhdessä oli loistava. Kirjataanpas nyt muistiin kokeen kulkua, vaikka en uskokaan sitä koskaan unohtavani :)

Luoksepäästävyydessä Elmo lähestyi testaajaa häntä iloisesti heiluen, pomppasi vasten ja oli muutenkin ihan onnensa kukkuloilla :) Hallittavuudessa seuraamisosio meni ihan oppikirjan mukaan, hyvässä kontaktissa ja paikallamakuukin luonnistui, vaikka vettä satoi ja maa oli märkä.  Etsintäsuunnitelmaa tein kauan ja hartaasti, koska keli, maasto ja alueen muoto olivat melko monimuotoiset. Liikkeelle lähdettiin ja jo ensimmäiseltä sivulta havaitsin koiran saavan vainun. Ja hetkeä myöhemmin perroherra saapuikin rullan kanssa. Innostuneisuus ja mamman jännitys saivat aikaan Eellä muutaman ylimääräisen liikesarjan, mutta lopputuloksena oli ensimmäisen maalimiehen löytyminen. Matka jatkui ja Elmo irtosi kaaauas, alueemme halkaisseen tien toiselle puolelle. Kun saavuimme itse tielle, ei edes kulkusen kilinää kuulunut. Odotimme hetken ja kun kilinä jälleen kantautui korviin, jatkoin hissukseen matkaa, ajatuksena mahdolliselle ilmaisulle tulo. Elmolla ei kuitenkaan ollut rullaa suussa ja tässä vaiheessa koin kokeen ainoan epävarmuuden tunteen, jonka totesin myös ääneen. Matkaa kuitenkin jatkettiin suunnitelman mukaan ja kotvasen kuluttua huomasin kirsun nousevan enteilevästi ja haukun painuvan metsään. Lähdimme seuraamaan ja rullan kanssahan sieltä tultiin ilmaisulle. Näin löytyi toinen maalimies. Matka jatkui edelleen ja mamman sydän alkoi pamppailla entistä enemmän. Ylitimme toistamiseen tien ja palasimme ensimmäiselle alueelle. Ja muutaman metrin kuljettuammenokka nousi kolmannen kerran hajun merkiksi. Ja hetken kuluttua rulla kiikutettiin kolmannen kerran. Hyvä että muistin edes liinaa kaivaa taskustani, mutta jollain ihmen konstilla kykenin kiitämään koiran perässä.. kolmannelle maalimiehelle. Käännyin katsomaan taakseni ja nähdessäni kyynelehtivät testaajan ja suunnistajan, en edes muistanut palkata koiraa vaan purskahdin hysteeriseen itkuun itsekin. Kyynelten keskeltä kaivoin viimeisen namipurkin, josta yhtä sumusilmäinen maalimies palkkasi super-hienon perroherran. Vietimme aikaa metsässä kauan itkien, halaillen ja tietysti myös Elpin kanssa leikkien. Tunne oli sanoinkuvaamaton.


Arvostelutuokiota varten siirryimme lähtöpaikalle, jonne saapuikin ohikulkumatkallaan jälkikokeeseen menossa oleva ystävämme ja autolastillinen muita. Ja taas itkettiin vuolaasti. Onneksi myös ystäviemme koe meni loistavasti, vaikka ohjaaja kyynelehti vielä jäljennoston alkaessakin. Arvostelu oli ylitsepursuavan imarteleva ja jopa omasta mielestäni olimme sen ansainneet. Kokonaisarvosana erinomainen. Testaaja kehui ennen kaikkea koirakon yhteistyötä, joka kuulema välittyi jokaisesta teosta. Myös ohjaaja sai extra-kehuja omasta käytöksestään ja etenkin kehittymisestään. Sainpa vielä arvostelulomakkeeseen ylimääräisen plus-merkin arvosanan perään, jollaista ei kuulema aiemmin ole ko. testaaja saanut antaa. Kaiken tämän keskellä tilanteesta hämillään oleva Elpis veteli naamaansa sateessa kulkeneen testaajan ainokaisen sämpylänkin, mutta sekään ei tunnelmaa latistanut.. Kokoontumispaikalle palatessamme sama vuolas kyynelehtiminen jatkui, samoin puhelimessa kun aloin soitella ystävillemme uutisesta. Päivän kyynelien määrällä olisi voinut tehdä Saharasta valtameren ;)


Päivä oli juuri sellainen kuin olen haaveissani toivonut se olevan. Elmo ja minä olimme ikäänkuin yhtä, luimme toisiamme täydellisesti ja puhalsimme yhteen hiileen. Kaikkien hankalien aikojen ja vastoinkäymisten jälkeen tuo todellisten taitojemme näyttäminen sai minut tuntemaan itseni pitkästä aikaa hyvin onnelliseksi. 
Haluankin kiittää tästä onnellisuudesta reenikavereitamme niin vesikoiraporukassa kuin etsintäkoirissakin, ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos myös Elmon kasvattajalle Marille, joka osasi silloin reilu 3 vuotta sitten valita minulle sopivimmen pentusen.
Suurin kiitos kuuluu tietenkin rakkaalle ystävälleni, harrastuskaverilleni ja elämäni suolalle Elmolle, jonka kanssa olemme yhdessä aloittaneet kaiken ja kokeneet niin myötä kuin vastamäetkin. Ja nousseet niistäkin.




Oivako rauhallinen??

17.4. kävimme Oivan kanssa virallisissa terveystutkimuksissa Spanieliliiton joukkotarkastuksessa. Oli toden totta outoa nähdä pikkumies reporankana kun yleensä edes neljä tassua eivät ole yhtäaikaa maassa.


Olin tuloksiin tyytyväinen: lonkt B/B, Kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Oikku heräsi nukutuksesta nopeasti ja jo autoon vietäessä herra oli aivan oma itsensä.




Elmon koitos

Kävimme Elpin kanssa ensimmäisen kerran fysioterapeutilla ja vaikka allekirjoittanut oli Elina-tätiä pohjustanutkin, jännitti tilanne silti melkoisesti. Aluksi katsottiin ulkona liikkumista ja sitten mentiin sisälle tutustumaan paikkoihin. Ja koko ajan Elina syötteli Eelle nameja. Ja Elpi oli tietenkin ihan myyty ja onnessaan uudesta ystävästään. Kunnes Elina päätti aloittaa ja tarttui kiinni perroherran herkkään hipiään. Jupina alkoi saman tien ja Ee mulkoili käpälöijäänsä kulmien alta hyvin epäilevänä. Allekirjoittaneen namien syöttelyn avulla homma pääsi kuitenkin vauhtiin ja melko pian Elmo rentoutui. Mutta pidempi tauko namiautomaatilta sai aikaan vaimean jupinan ja mulkaisun olan yli. Elinan tuomio Elmon kunnosta oli yksiselitteinen: perroherra on oikein hyvässä kunnossa eikä jumeja tms ole. Ainoastaan rungon pituudesta johtuen lapojen väli "tippuu" hieman ja niinpä aloitimme laatikkoleikit, joista lisää myöhemmin. Olin oikein tyytyväinen ja aiomme käydä atkossakin epäsäännöllisen säännöllisesti, koska hieronnan lisäksi tuo psyykkinen terapia on Eelle oikeinkin passelia. Mutta osasipa perroherra yllättääkin: lopulta,1.5 tunnin jälkeen, kun olimme lähdössä, Elmo alkoikin vetää takaisin hoitohuoneeseen eli ilmeisesti hierominen oli kuitenkin aika mukavaa jopa pikku-kovapään mielestä.






Reenattu ollaan kovasti ja paljon. Hakua, jälkeä, tokoa, esineruutua.. Mutta koitan saada niistä aikaan ihan oman referaatin. 
Seuraavan kerran kun on aikaa ;)