Kokoonnuimme isolla porukalla 17.2. ProCaniksen hallille viettämään jo perinteiseksi muodostunutta toko-päiväämme.
Kouluttajana toimi vanhaan, tuttuun tapaan Maria Mäkelä.
Kullakin koirakolla oli päivän aikana käytettävissään kaksi 20 minuutin pätkää, mutta monet kahden koiran ohjaajat, kuten allekirjoittanutkin, käyttivät yhden osan per koira. Olimme etukäteen pähkäilleet valmiiksi liikkeet/ongelmat, joihin neuvoja ja kikkoja halusimme.
 |
| Odottavan tiikerin aika on niiin pitkä.. |
Ensin Elmo:
Liikkeeksi oli valikoitunut nouto, jonka ongelmana on kapulan pureskelu.
Kävi niin iloisesti, että viikkoa aikaisemmin, kun olimme tuuraamassa Saria & Hukkaa heidän toko-valmennustunnillaan samaisessa paikassa saimme alkuvinkit tuohon pureskelusta eroon pääsemiseen. Nyt olimme siis saaneet tehdä "alkutehtäviä" kotona ja pääsimme jo askeleen pidemmälle harjoituksessa.
Een pureskelu johtuu hyvin pitkälti innostuksesta, jonka liike saa aikaan. Aloimme siis harjoittelemaan kapulan pitämistä rauhallisessa mielentilassa. Tämä toteutettiin niin, että istuimme Een kanssa vastakkain ja kapula laitettiin suuhun oikeaan kohtaan. Pureskelun estämiseksi suu pidettiin käsillä kiinni. Kun vire laski, irrotettiin käsi hitaasti yläleuan päältä ja siveltiin päätä rauhallisin vedoin niskaa kohti. Kun mielentila oli oikea, sai koira kehun ja luvan tiputtaa kapulan maahan. Vaatimustasoa pidennettiin lisäämällä aikaa pitoon. Olimme kotiharjoittelussa edenneet jo siihen vaiheeseen, että sain poistaa yläkäden melko pian ilman, että Ee alkoi pureskella kapulaa.
Tästä jatketaan pikkuhiljaa niin kauan, että apukäsiä ei enää tarvita, jonka jälkeen muutetaan koira istumaan sivulle.
Otimme myös näytteeksi muutaman vauhti-noudon ja niistä saimme kouluttajalta kehuja. Innokas ja vauhdikas, mutta kuitenkin siisti kapulan hakeminen.
Ruokailun jälkeen iltapäivällä Oiva:
Oivan kanssa otimme Jotain Uutta ja valitsimme liikkeeksi tunnarin eli tunnistusnoudon, jota en ole koskaan kummankaan pojan kanssa kokeillut.
Ensimmäinen harjoitus tehtiin niin, että hajustin kapulan ja Maria kävi piilottamassa sen agility-esteiden taakse. Ja Oiva haki palikan. Vaikeutta lisättiin niin, että vein itse palikan. Lisättiin hämäykseksi muita esineitä. Ja lopuksi vielä muita palikoita. Ja Oiva the man meni, tutki ja toi oikean palikan joka ikinen kerta. Kouluttajamme Maria oli todella haltioissaan ja ohjaaja täysin mykistynyt. Yleensä häiriöiden lisäämiseen käytetään useampi treenikerta ja Oikku läpikävi kaikki noin 10 minuutissa. Aivan kuin olisi tehnyt moista temppua koko pienen ikänsä. Nenänkäyttäjä on nenänkäyttäjä lajissa kuin lajissa. Mamma meinasi haljeta ylpeydestä.
Päivä oli jälleen kerran hyvin onnistunut ja antoisa.
Into tokoiluun kasvoi, jos mahdollista, entisestään ja uusia neuvoja aletaan hetimiten jalostamaan.
Ja tämän ohjaajanhan ei siis pitänyt koskaan tuhlata minuuttiakaan tokoiluun.
