Torstaina 10.6. olimme tuttuun tapaan köpöttelemässä vesikoiralenkillä. Köpöttelemässä siksi, että allekirjoittanut sai pari viikkoa sitten kaksi vesikoirakaveria täydestä vauhdista polveensa, jonka seurauksena pohjeluun päähän tuli murtuma sekä luukalvon alaista hematoomaa ja ödeemaa. Keppien kanssa metsäilyä kahden koiran kera on siis jouduttu opettelemaan viime aikoina ja tullaan harjoittelemaan vielä jonkin aikaa.
Lenkkeiltyämme joimme perinteiseen tapaan kahvit autoilla ja koska päivä oli lämmin, päätimme käydä vielä rannassa uittamassa koiria. Kaikki haukut polskuttelivat aivan intopiukassa ja hakivat keppejä. Paitsi, että nopeana uimarina tunnettu Eepeli haki omalla kroolausmatkallaan monen muunkin kepit ;)
Olimme jo melkein takaisin autoilla kun Oiva juoksi tuhatta ja sataa törmäten matkallaan pikkupenneliin että mäjähti. Autoilla huomasinkin pojun ontuvan oikeaa etutassuaan ja luonnollisesti oletin tämän johtuvan aiemmasta törmäyksestä. Hetkeä myöhemmin huomasin kuitenkin tassun vuotavan verta sääressä olevan anturan alapuolelta. Oletin anturan revenneen ja koska olimme lähdössä kotiin, päätin tutkia tilanteen tarkemmin suihkutettuani ensin jalan. Puhdistuksen jälkeen verenvuodon syyksi selvisi, ei revennyt antura, vaan pari senttiä pitkä, siisti viiltohaava anturan alapuolella. Teippasin kunnon sairaanhoitajan otteilla haavan reunat umpeen ja laitoin vielä sideharsoa päälle, jonka jälkeen Oi alkoikin kävellä jalalla melko hyvin. Aamulla avasin paketin ja totesin haavan olevan kuitenkin melko syvän oloinen eli ei muuta kun soitto läheiselle eläinlääkäriasemalle ja aikaa varaamaan. Lääkäri katseli haavaa ja koska se oli "liikkuvassa" kohdassa, päätti ommella sen vaikka aikaa tapahtumasta olikin kulunut jo reippaasti yli Sen Maagisen 6 tunnin. Oivalle annettiin pieni rauhoitus ja siirryin itse odotustilaan nauttimaan virvokkeita. Meinasinkin vetää kaakaot väärään kurkkuun kun hoitaja tuli noin puolen tunnin päästä pyytämään minut sisälle, keskustelemaan eläinlääkärin kanssa. Sydän pamppaillen astuin huoneeseen ja huomasin oitis, että pikku rauhoitus oli hieman laajentunut ja Oikku oli tiputuksessa kera nukutusinfuusion. Myös intubaatioputki ja seurantalaitteet olivat astuneet mukaan. Lääkärin sanat olivat karua kuultavaa: kahden varpaan jänteet olivat irtipoikkikatki. Vaihtoehtoja olisi kaksi: a) jänteiden päät voitaisiin kiinnittää uudelleen ompelemalla, joka tarkoittaisi, että tassu olisi 90 asteen lastassa, täysin liikkumatta 6 viikkoa ja tämän jälkeen sitä alettaisiin pikkuhiljaa fysioterapialla kuntouttaa. Tai b) jänteet jätetään katkenneiksi, jolloin ko. varpaiden asento saattaa hiukan muuttua, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa tassun käyttöön ja liikkumiseen millään tavalla. Mietin ankarasti vaihtoehtoja ja koska kyseessä on nuori ja tekevä koira, varmistelin asioita moneen moneen kertaan. Lopulta, eläinlääkärin tenttaamisen jälkeen päädyimme siihen, että jänteitä ei aleta korjaamaan vaan näillä mennään.
Poistuin jälleen odotushuoneeseen sekavin mielin ja tuskalliselta tuntuvan odotuksen sekä useiden puheluiden ja savukkeiden jälkeen pääsin viimein Oivan luokse. Tippa meinasi tulla silmään kun näin omn muruseni pienenä kaikkien lämpöpeittojen ja laitteiden keskellä.
Oivan heräämistä odotellessani sain kotihoito-ohjeet ja lääkkeet jatkoa varten. Tikit 12-14 vuorokautta ja tämän ajan myös antibiootti profylaktisesti. Kipulääkettä 3-5 päivää tai tarpeen mukaan. Sidos kuivana ja puhtaana kaksi päivää ja tämän jälkeen suojaus tarvittaessa. Haavan tarkka seuranta mahdollisen tulehduksen huomioimiseksi. Kauluriakin tarjottiin, mutta siihen rumbaan meidän ei onneksi tarvitse tässä tilanteessa ryhtyä. Jotain hyötyä siitä, että mamma on saikulla.
Kun Oikku alkoi virota ja pysyi hieman jalkeilla, lähdimme kotiin, jossa pikkumies veti kolme tuntia unta palloon mamman vahtivan silmän alla. Illalla käytiin pissalla mamman pikapikaa ompeleman enstex-suojan turvin kunnes "isomummu" kiikutti pikku-Oikulle esinekassistaan lasten kurarukkasen <3 Yö meni hyvin ja tänään, 1. postoperatiivisen päivän aamuna klo 6 Oikku oli vahvasti sitä mieltä, että nukkuminen loppuu nyt. Side on saanut olla paikallaan yön yli, ulkoilu rukkasen kanssa onnistuu hyvin, ruoka maistuu ja muutenkin Oivariini on aivan oma itsensä. Kysymys kuuluukin: kuinka tuon virtapiiriapinan saa olemaan rauhassa muutaman päivän ;)
