Sivut

torstai 7. tammikuuta 2010

Hyvät pyhät :)

Jouluntienooksi laumamme matkasi Hartolaan, mummun hellään huomaan, valmiiden patojen äärellle.

 Tänä jouluna asiat, joita piti aivan itsestäänselvinä, piti miettiä uudestaan (eikä tarvinne mainita kenen takia..): Joulukuusi sisälle? Entäs koristeet alaoksille? Lahjoja nyt ei kuitenkaan kuusen alle? Eikä vissiin kynttilöitä mihinkään alle metrin korkeuteen? Eikä mitään kukkia tai koristeitakaan? Eikä ainakaan mitään pähkinä- tai suklaakippoja pöydille! 

No, tässä tulokset: 1) Kuusi tuli sisälle, sitä maisteltiin hiukan ja todettiin, että olkoon. 2) Kuusta EI yritetty lannoittaa kertaakaan! 3) Alaoksille laitettiin vanhoja koristeita, ettei niin harmittaisi, mutta nepä eivät aiheuttaneetkaan toimenpiteitä. 4) Lahjat tuotiin esille vasta noin minuutti ennen avaamis-tilaisuutta. 5) Kynttilät, kukat, koristeet sekä kaikenlaiset naposteltavat pysyivät visusti hieman tavanomaista korkeammalla.

Summa summarum. Mitään ei hajotettu eikä kukaan vahingoittunut. Paitsi veljeni psyyke, jonka mukaan ei ole normaalia, ettei mitään voi tehdä ilman, että heti on neljä silmää tuijottamassa ;)




 

Olipas kova homma!




________________________________________________________


Kinkunsulattelu-talkoita vietimme ulkoilemalla Brandy-neidon ja mammansa kanssa. Neiti B:n jokin aika sitten päättyneet "naisten päivät" lisäsivät hieman haasteellisuutta, mutta aika sivistyneesti pojat kuitenkin osasivat käyttäytyä. Oiva "sex machine" Toikka ei itseasiassa ollut tuoksuista moksiskaan vaan pisti B:n kanssa leikit pystyyn aivan kuin ennenkin.



 
 


(siis onko toi nti B ilmassa?!?!?)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti