TÄÄLLÄ TAAS !

Nyt tulee blogi niin tarpeeseen, että on pakko nostaa se naftaliinista esiin :) Tarkoituksella ei käyttö ole lopahtanut vaan tuo ainainen ajan riittämättömyys on ajanut tilanteen näin surkeaksi.. :(

Mutta nyt kun kerran aion linkittää useammillekin visiittikutsun niin lupaan, että ainakin tiivistetty päivitys saadaan myös aikaan. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön!

Mutta sitten aiheeseen. OivaToikka piipahti MH-luonnekuvauksessa su 14.10.2012 Uuraisilla. Kuvaus oli Vesikoirat ry:n järjestämä ja päivän aikana nähtiinkin monenlaista vesikoirasuoritusta. Allekirjoittanut oli lauantain hirvestelemässä kotikonnuilla, josta johtuen starttasimme ihan vaan oman lauman kesken klo 6.15 kohti pohjoista. Yksi kappale kannustusjoukkoja kaarsi matkaan samaan aikaan Kangasniemen mökiltä ja toinen autolastillinen omia Pivesiläisiämme Tampereelta.

Team Hartola oli paikalla (yllättäen..) ensimmäisenä kolmesta joten ei muuta kuin Oivan paperit mukaan ja tarkastukseen. Samalla vaihdeltiin tuttujen vesikoiraihmisten kanssa rennonletkeästi kuulumisia. Kunnes.. Tarkastaja-täti katsoi papereita toisenkin kerran.. Ja kolmannen.. Kunnes totesi, että toden totta, Oivan rekisteripaperissa seistäpönötti eri sirunumero kuin rokotuspassissa! Siis WTF??? Melkoisen monta kertaa on Oikun rokotuksia katsottu vaan eipä ole kukaan aikaisemmin oikeasti tarkastanut :(

Seuraavassa lyhyesti vaihe vaiheelta tuo hulabaloo, joka seuraavan reilun tunnin aikana oli päällä.

Ensin menimme testin kuvaajien ("tuomareiden") luokse asiaa esittämään. Ikävä juttu, todettiin. Sitten huomattiin, että passissahan on kaksi tarraa päällekkäin. Taskulampun kanssa havaittiin että alla on todennäköisesti oikea tarra (päällimmäinen tarra on Oivan velipojan ja muistini syövereistä nousikin jonkinlainen kuva tarrojen vaihtelusta puolin ja toisin). Ensimmäinen toivonkipinä syttyi kun kuvaajat ilmoittivat hyväksyvänsä passin mikäli päällimmäinen tarra saataisiin irti. Niinpä ystävällinen toimitsija, joka myöskin vesikoiratuttaviin kuuluu, lähti sisätiloihin hehkuttamaan passia. Itse poistuin tässä vaiheessa kyyneleet silmissäni odotusalueelle, johon kannustusjoukkommekin olivat jo saapuneet. Kyllä oli mieltäylentävää kertoa uutiset aamutuimaan pitkän taipaleen meidän vuoksemme ajaneille ystäville. Pian tuotiinkin sanomaa: tarra saatiin kuin saatiinkin irti. Vaan sepä ei enää ollutkaan riittävä todiste. Olisinhan saattanut liimata väärän tarran jo aikoja sitten ja rokotuttaa kuitenkin koko ajan väärää koiraa. Huoh. Meillä oli siis tasan kaksi vaihtoehtoa: lähteä kotiin tai hankkia paperi, joka todistaisi Oivan olevan rokotettu oikeaoppisesti. Itse olisin varmasti luovuttanut, mutta urheat PiVesiläisemme patistivat jatkamaan. Aikaa meille annettiin vajaa tunti. Siispä puhelinta käteen. Ennen yhdeksää sunnuntai-aamuna alkoi eläinlääkäärimme saada tekstiviesti- ja puhelutulvaa osakseen, mutta yhteyttä ei saatu. Poloinen etsintäkoiraystävämmekin sai mukavan herätyssoiton hysteeriseltä kollegaltaan kun sattuu olemaan eläinlääkärimme siviiliystävä. Heikolla hetkellä ja patistettuna soitin jopa 0100100:n (kun sieltä kerran kaikki löytyy) ja ongin tietooni eläinlääkärimme aviomiehen puhelinnumeron, joka ei sekään tuottanut toivottua tulosta. Olin jälleen luovuttamassa, kun.. Puhelin soi ja eläinlääkärimme soitti! Pieni kipinä heräsi eloon. Yhteinen tuttumme oli kuin olikin saanut yhteyden ja selittänyt jo tilanteen äärimmäisen vakavuuden.. ;) Ell oli siis jo tilanteen tasalla ja alkoi seuraava keskustelu:

ell: "mitä voin tehdä?"

minä: "me tarvitaan sellainen paperi mikä todistaa, että Oiva on rokotettu"

ell: "selvä, teen sellaisen ja lähetän sulle sähköpostilla samantien"

minä: "kiiiitooos miljoonasti!"

minä: "no nyt ne huutavat tuolta että pitää olla allekirjoitus"

ell: ei huolta, printtaan sen paperin, allekirjoitan, skannaan ja lähetän sitten sähköpostilla"

minä: ihanaa! kiitos edelleen kamalasti!

Kun puhelu katkaistiin tuli jälleen uusi muutos vaateisiin. Leima on oltava. Piste. Eli ei muuta kuin uutta soittoa putkeen. Kuin ihmeen kaupalla ell:n kotoa löytyi leimasin. Jostain syystä sanoin kuitenkin ääneen, etten uskoisi tähän selviytymiseen ennenkuin näkisin sen paperin puhelimessa. Ja samassa puhelin soi. Ell kertoi, että tulostin ei ollut yhteistyöhaluinen, mutta hän aikoi siirtyä toisaalle kokeilemaan toista. Hän lähetti kuitenkin suunnitelma B:nä valokuvan ko. paperista. Kuva ei kuitenkaan suurennettuna ollut riittävän tarkka eli tietoja ei pystynyt lukemaan. Mistään kännykästä. Ja kokeilimme aikasta montaa sorttia. Käynnissä oli armoton kilpailu aikaa vastaan. Deadlineen oli enää muutama minuutti. Sähköpostiani päivitettiin kolmesta eri kännykästä non-stoppina, mutta kun aika oli täynnä, ei postia ollut. Testin seuraava koirakko oli jo saapunut paikalle joten ehdotimme, että vaihtaisimme järjestystä jolloin järjestäjillekään ei koituisi aikamenetystä. Toimitsijoille tämä kävi, mutta mitäpä sanoivat testaajat: "Eiköhän teille ole jo annettu ihan riittävästi armonaikaa". Itse tunsin kyynelten nousevan silmiin pettymyksestä, mutta PiVesipä näyttikin hurjan luontonsa ja avautui sangen painokkaasti omiensa puolesta. En edelleenkään tiedä mikä/kuka sen sai aikaan, mutta järjestys muuttui. Ja samaan aikaan sähköpostiin saapui liite, joka deletoi kaiken harmistuksen ja pettymyksen. Rokotustodistus. Ell:n allekirjoituksella. Ja leimalla. Tarkastaja tarkasti todistuksen kännykästä ja antoi lomakkeen käteeni. Kyyneleet tulivat taas. Ilon kyyneleet.

Tämän kaiken jälkeen voin rehellisesti sanoa, etten jännittänyt itse kuvausta pätkääkään. Olo oli jo valmiiksi kuin voittajalla. Ilmapiiri muuttui hetkessä kun kaikki myötäjännittäjätkin saattoivat jälleen keskittyä olennaiseen. Iso kiitos vielä kaikille teille, jotka teitte tämän mahdolliseksi: Korvaamaton ja kullan arvoinen eläinlääkärimme Inka, PiVesi-tuki paikanpäällä Riikka, Sanna K, Sanna H., Pirre ja Hanna sekä paikalliset KeskariVeskari -auttajat Kärtsy ja Heidi :)

Seuraavassa laatikossa itse kuvaus videoin ja sanoin olkaa hyvät